sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kirje aamuruskolle



Eos!

Tiedän että halusit jotain muuta lännen
maasta kuin vain kortin. Mutta tähän rahat
riittivät. En nimittäin tule takaisin, enkä pysty
mitään lähettämään. Kerron sinulle kuitenkin,
että aamunkoitossa ajattelin sinua ja töissä
vielä ja varastin sieltä sinua varten ruoskan.
Se on sänkyni alla. Noudathan sen joskus.
Eos, Vanhin maailma
Hellas
Sinua usein ajatteleva
Nestor

Kirje aaveen käsialalla


lähettäjä

R.M.
Talo metsän laidassa
Seutu





T.U.V.
Majoitusliike
Kaunas, Murcia tai Trieste
Lietuva,España, Italia





------------------------------------------------------------------------------------------------
31.8.xx


Rakas,

vastakkaisella puolella kaartuu metsän reuna. Tunnistan tämän talon, sinäkin tunnistaisit. Ikkunasta maisema näyttää kaartuvalta pimeässäkin. Puut estävät tuulten tulon tänne. Tuulet tulisivat kantamaan minut pois, etelästä pohjoiseen tai pohjoisesta etelään, minne mielivät.

Kun minä tulin tänne edellisen kerran, ihmisten polkuja, olit jo silloin lähtenyt. Minä puhuin siitä laivasta veljellesi mutta sinä tiesit ettei mitään laivoja enää purjehdi, vain jääkarhut purjehtivat eikä niiden kanssa voi matkustaa. Taloissaolijat eivät matkusta, eivät puhu laivoista eivätkä lentokoneista yli omien kykyjensä, näkymiensä. Minulla ei sellaisia ollut, unohdin mikä oli se paikka, josta puhuit ennen lähtöäsi. Se oli tätä kesää pimeämpi ja pienempi paikka, se saattoi olla Murcia, Kaunas tai Trieste. Välillämme ei siihen aikaan ollut enää yksityiskohtia.Yritin myöhemmin valita lentolippua ja mikään paikoista ei luvannut hyvää. Kävelin rajan yli toiseen kaupunkiin ja huomasin ettet ole kehäteiden risteyskohdissa. Palasin sinne, missä olimme asuneet yhtäpitävästi.

Mutta nyt olen luopunut sinusta. Päässyt. Täysin. Oikeastaan muistankin paljon sellaisia asioita sinusta, jotka puhuvat puolestaan. Ja ne sanovat suoraan: en enää asuisi toista elämää pitelemäsi katon alla. Sanon näin, koska olit pylväs. Pätevä mutta jäykkä. Olihan sinun lähdettävä, näit kun kotimme ympärilläsi kaatui tuulissa ja siksi minäkin tulin tänne, missä tuulet estävät puita kaatumasta ympäriltäni ja puut estävät tuulten tulon.

Täällä ei nimittäin tarvita pylväitä, seiniä tai mitään muutakaan, joka pitelisi taloa keinotekoisesti. Ikkunat riittävät koska minä en asuisi ikkunattomassa talossa. Reflektio ikkunan ääressä on aina varmaa.

Ajattelin kuitenkin kirjoittaa sinulle vaikka näidenkin aikojen takaa. Minua ne ovat kohdelleet hyvin. Olen tullut varmemmaksi siitä olemuksesta, joka valkeni silloin kun elin kanssasi. Minun ei koskaan tarvitse kävellä metsän reunaan, menen sinne miten mielin. Minun ei tarvitse enää tervehtiä ihmisiä, voin sivuuttaa heidät kuten haluan. Minä olen heitä kiitollisempi maailmaan livahtaneesta kylmyydestä, syksyn tulosta ja yhä enentyvistä puuvillalakanoista maailman päällä. Täältä ollaan muuttamassa pois.

Minua se ei oikeastaan haittaa. Kun luovuin sinusta, luovuin muistakin asioista. Oikeastaan luovuin jo silloin kun olit luonani, luovuin itsestäni, kielestäni, kurkotuksista muita ihmisiä kohti. Luovuin aineesta ja asioista, jotka pitävät meidät maan pinnalla; paitsi valkeista varovaisista kosketuksista, jotka saavat lähimmäisemme hyytymään. Minulla ei ole arvauksia, minulla on vain tieto poismuutosta. Sinä olit minun maailmani ensimmäinen kurkiaura.

Tämä käyköön hyväksijätöstä.

Sinun, R.M.