sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Rahalähetyksiä I

lähettänyt
Martti Kankaanpää
Poste Restante 502
Örebro, SVERIGE



Elma ja Niilo Kankaanpää
Vakseljärvi
FINLAND



-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tervehdys isä ja äiti!

Nyt on työnteko lähtenyt hyvin liikkeelle täällä kaupungissa. Ensimmäisen palkan sain tänään ja lähetän teille siitä neljänneksen. Myöhemmin tulee enempi, nyt piti ensimmäisestä maksaa vuokrarästi ja ruokalaan se minkä velaksi söin. Tämä ei teitä vielä paljoa auta, mutta pystyn vasta lähettämään tavallisesti puolet, toisinaan varmaan ylikin. Se jättänee minulle riittävästi. Yritän vielä toisen työn löytää, nyt ovat illat vapaina ja voimia kyllä minun puolesta piisaisi johonkin hanttihommaan.

Tutustuin työpaikalla erääseen hämeenkyröläiseen mieheen joka täällä on asunut jo kauvan. Sanoi, että ehkä minulle jotain kuriirintyötä hänen kauttaan löytyisi illoiksi. Sellaista siis että kuljettelen tavarata paikasta toiseen nopeasti, ja juostahan minä taidan, herroille pitää tärkeitä juttuja juoksuttaa ja juomarahoilla saa vähän palkkaansa kasvatettua. Mutta kirjoittelen seuraavassa kirjeessä sitten mitenkä tämän toisen työn laita.

Huoneen ja työn etsinnän lisäksi muuta en ole joutanutkaan. Vähän olen täällä päässyt kävelemään ja tutustunut maisemiin, en kaupungin menoon ole antautunut.

Pyytäkää Kaisaa kirjoittamaan joku rivi puolestanne että varmasti näen rahan tulleen perille.

Jumalan siunausta toivottaapi poikanne Martti.

Ei kommentteja: